Onnistumisia, pettymyksiä, onnen ja pettymyksen kyyneleitä, suuria unelmia ja tavoitteita sekä niiden saavuttamista, dramatiikkaa, jännitystä, ennätyksiä ja paljon muutakin tarjosi kuluva reilu pariviikkoinen Tokion olympialaisia.
Kisat sujuivat suomalaisten osalta paremmin kuin edelliset kisat viisi vuotta sitten. Kaksi mitalia ei ole huippuvuosiin nähden loistava saavutus, mutta onnistumisena sitä voidaan pitää. Mitalistien lisäksi mitalitaisteluihin ylsi moni suomalaisurheilija, ja onnistumisia sekä venymistä nähtiin poikkeuksellisen laajalla rintamalla.
Olympiaurheilijat Sami "Musti" Jauhojärvi ja Aku Partanen ovat Lumme Energian energialähettiläitä.
Oletko ikinä miettinyt miksi olympialaiset kiinnostavat yleisöä?
Mielestäni yksi syy on se, että urheilijat poikkeavat selvästi massasta. He ovat jotakin mistä moni unelmoi ja mitä moni ihailee. Ihmistä on kautta aikojen kiinnostanut erilaisuus, varsinkin ylivertainen sellainen. Unelmoin välillä itsekin supersankarin ominaisuuksista. Urheilijoista moni ei onneksi vain unelmoi, vaan toteuttaa haaveitaan supersankaruudesta.
Ennätystehtailun takana juoksurata ja uimapuvut
Olympiaennätyksiä, maailmanennätyksiä, henkilökohtaisia ennätyksiä, maan ja maanosan ennätyksiä rikottiin Tokion yleisurheilussa ja uinnissa kasapäin. Yleisurheilussa ennätysten tekemiseen yhdeksi selittäväksi tekijäksi nousi yleisurheilukentän kolmiulotteinen pintamateriaali, joka toimi asiantuntijoiden mukaan ”trampoliinin tavoin”, eli palautti askeleen energiaa takaisin todella tehokkaasti, sääntöjen sallimissa rajoissa.
Myös olosuhteet korkean lämpötilan ja suhteellisen ilmankosteuden osalta olivat yleisurheilun pikamatkoille optimaaliset. Lämpö ei tunnetusti riko luita, ja lihaksisto toimii lämpimässä elastisemmin kuin viileässä, mahdollistaen paremmin ennätysten tekemisen räjähtävyyttä vaativissa lajeissa. Toisin oli kuitenkin pitemmillä juoksu- ja kävelymatkoilla, jossa kuumuus aiheutti nestehukkaa ja jopa kuumeen veroista kehon lämpötilan nousua, ja sitä myötä taloudellisuuden heikkenemistä. Sen vuoksi esimerkiksi 10000 metrillä, 50km:n kävelyssä ja maratoneilla ei ennätyksiä hätyytelty.
Tekninen kehitys ei Tokiossa rajoittunut ainoastaan juoksurataan, vaan myös juoksukengät ovat kehittyneet huimasti parin viime vuoden aikana. Nykyisissä huippukengissä käytetään pohjan materiaaleina mm. hiilikuitua ja vaahtomuovia. Hiilikuitulaminaatti ja vaahtomuovi kengän pohjassa tekevät juoksusta jopa useita prosentteja tehokkaampaa, joten sekin osaltaan selittää syntyneitä ennätyksiä. Verrokiksi esimerkiksi omassa lempilajissani 15km:n hiihdossa kahden prosentin ero loppuajassa on noin neljäkymmentä sekuntia! Tällä parin prosentin tappiolla jää palkintopallilta sijoille ynnä muut!
Maantiejuoksussa nämä uudet hiilikuitukengät kestävät käytössä vain muutamia satoja kilometrejä ja hintaa niillä on satoja euroja per pari, joten peruslenkkeilyyn ne eivät vielä ole rantautumassa. Uinnissa pukujen kankaita ja saumoja on kehitelty koko alkaneen vuosituhannen ajan. Vanhoihin pikku-uikkareihin verrattuna nykyisillä uima-asuilla pystytään tukemaan uimareiden asentoa entistä paremmin. Uimarit pystyvät väsyneenäkin pitämään uintiasennon uuden asusteen avulla parempana, joka osaltaan mahdollistaa uusien ennätysten tehtailun. Reilun kymmenen vuoden takaisiin ”muovipukukisojen” (kokovartalouimapukujen) ennätysmurskajaisiin ei Tokion uinneissa kuitenkaan päästy.
Materiaalien kehityksen myötä voidaan miettiä ovatko nykyurheilijat nopeampia, kestävämpiä ja voimakkaampia kuin edeltäjänsä, vai ovatko ennätykset vain teknisen kehityksen tulosta?
Kaikesta huolimatta katsojat odottavat tulosten kehittymistä ja uudet ennätykset pitävät yllä yleisön mielenkiinto huippu-urheiluun.
Vaikka materiaalit ovat kuinka kehittyneitä tahansa, niin silti niidenkin kanssa voi sattua ja tapahtua. Valitettavasti näissä kisoissa epäonni osui suomalaisen jousiampuja Antti Vikströmin kohdalle, kun hänellä hajosi kisoissa kaksi jousta peräkkäisinä päivinä pilaten menestysmahdollisuudet! Eikä keihäänheiton ennakkosuosikki Johannes Vetterkään isommin kehunut uutta heittoalustaa, johon ei saanut kunnollista luottoa ja tuntumaa. Varsinkaan kun tutustuminen alustaan ennen karsintaa oli ollut todella rajoitettua.
Tokio teki urheilijoistakin ihmisiä
Käytettävästä alustasta, puvusta, välineestä tai vallitsevista olosuhteista huolimatta kaikki urheilijat, jotka pystyivät uransa parhaaseen tai edes lähelle sitä, olivat onnistujia olympialaisissa, saivat he sitten himoittua mitalia tai eivät. Olympialaiset ovat suurimmalle osalle urheilijoista useiden vuosien projektin, sitoutumisen ja valtavan työmäärän huipennus.
Kuluneet olympialaiset toivat esille myös urheilijoiden inhimillisiä puolia, kaikkein näkyvimmin yhdysvaltalaisen voimistelijan Simone Bilesin kautta. Biles oli ennakkoon yksi kisojen odotetuimpia menestyjiä. Suoritus- ja menestyspaineet aiheuttivat Bilesille kuitenkin henkisen romahduksen, eikä hän uskaltanut terveytensä menettämisen uhalla osallistua kaikkiin lajeihin, joihin alun perin oli aikonut. Bilesin esimerkin myötä monet entiset ja nykyiset urheilijat avautuivat samasta ongelmasta paineiden käsittelyn kanssa.
Taas kerran vaadittiin riittävän menestynyt tiennäyttäjä, jotta asiasta uskallettiin keskustella julkisesti.
Mutta miksi urheilijat kokevat paineita suorituksestaan?
Media on tehnyt urheilijoista superihmisiä, joilla ei voi olla heikkouksia. Päivästä toiseen maailman parhaiden urheilijoiden oletetaan suorittavan ennätys- ja mitalitasolla. Entisenä huippu-urheilijana tiedän, että se vain ei ole kovin helppoa. Suoritukseen vaikuttaa monia tekijöitä, niin sanotusti pari muuttujaa, jotka eivät ole pelkästään fyysisiä. Ihmisen pään sisällä on valtavasti piilevää potentiaalia, joka olympialaisten kaltaisessa, paineistetussa suorituksessa tulee esille, tai sitten ei. Toiset onnistuvat rikkomaan omia rajojaan, kun taas joillakin suoritus epäonnistuu täydellisesti esimerkiksi yliyrittämisen vuoksi. Urheilijat ovat psykofyysisiä kokonaisuuksia ja tulos on kaikkien ominaisuuksien summa.
Vaikka suurelle yleisölle ei aina välity, niin urheilijatkin tarvitsevat läheisyyttä, rakkautta, hyväksyntää, ruokaa, unta ja kaikkea sitä mitä tavan ihmisetkin.
Mutta ei urheilija sitä saa, tai voi, näyttää ulos, varsinkaan jos ei ole onnistunut suorituksessaan, koska urheilijahan voidaan leimata löysäilijäksi, epäonnistujaksi tai joksikin muuksi, jota tämä ei todellisuudessa ole. Yksi tabu on kuitenkin nyt rikottu, huippu-urheilijatkin ovat vain ihmisiä, jotka sisäisen palonsa ja kovan työn kautta ovat hioneet osaamisensa ja erityiskykynsä huippuunsa ja erottuvat massasta. Ja ovat joko sankareita tai maanpettureita, riippuen siitä ovatko tuoneet mitaleita vai eivät.
Tokio antoi myös mahdollisuuden poliittisille ilmauksille
Näissäkään kisoissa ei vältytty poliittisilta ilmauksilta eikä vainolta. Kaikki olympialaisiin valitut urheilijat joutuvat allekirjoittamaan ennen kisoja sopimuksen, jossa lupaavat pidättäytyä poliittisten, uskonnollisten ja rodullisten kysymysten mielenilmauksista kisojen aikana. Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomissio etunenässä on vaatinut edellä mainitun säännöstön purkamista, mielestäni ihan perustellusti. Olympialaisten ajatus on yhdistää kansakuntia, ja mikä on parempi paikka tuoda esille yhteiskunnallista epätasa-arvoa kuin koko maailman seuraamat kisat?
Tokion kisojen yhdeksi suurimmista puheenaiheista nousi valkovenäläinen Krystsina Tsimanouskaja, kun tämä arvosteli Valko-Venäjän olympiakomitean johtoa ja hänet yritettiin sen vuoksi väkisin lähettää Tokiosta takaisin kotimaahansa. Tsimanouskaja sai Tokion lentokentällä apua Japanin poliisilta ja monien vaiheiden jälkeen pääsi matkustamaan Itävaltaan ja sieltä Puolaan, joka tarjosi hänelle turvapaikkaa. Valko-Venäjän poliittisesti sekava tilanne on ollut tiedossa jo pitempään, mutta tämän episodin jälkeen se tuli tietoon entistä laajemmalle väkimäärälle ympäri maailmaa.
Suunnitelma B?
Näihinkin kisoihin päättyi monen urheilijan kansainvälinen ura. Päädyin ottamaan aiheen blogiini Mira Potkosen uran viimeisen nyrkkeilyottelun jälkeen antaman haastattelun johdosta. Siinä Potkonen totesi tunteikkaana: ”En tiedä yhtään, mitä huomisesta eteenpäin teen!”.
Monelle urheilu on vuosikausia merkinnyt lähes koko elämää. Kaikki valinnat on tehty urheilun ja menestymisen ehdoilla, ja se on määrittänyt arkea ja kalenteria. Elämä on ollut selkeää ja suunnitelmallista. Mutta mitä sitten kun ura on ohi?
Osa urheilijoista löytää välittömästi uusia haasteita, toisilla kestää hetken aikaa, ennen kuin uran jälkeinen elämä selkiytyy ja valitettavasti osalle entisiä huippu-urheilijoita uran loppuminen tarkoittaa myös elämän aallonpohjaa vailla suuntaa.
Itse olin reilut neljä vuotta sitten henkisesti erittäin hyvin ja useamman vuoden ajan valmistautunut urani loppumiseen. Myös perheeni oli valmistautunut tulevaan elämänmuutokseen ja odotti innolla sitä, että isällä ja aviomiehellä on vihdoin enemmän aikaa myös heille. Pitkän valmistautumisen ja hyvän suunnitelmallisuuden kautta kaikki sujuikin hienosti, vaikka harjoittelun jättämää tyhjiötä piti suorittaa jatkuvana hääräämisenä ja kotitöiden tekemisenä ensimmäisen kesän yli.
"Toivottavasti mahdollisimman monen urheilijan taustatiimi ymmärtää valmistella myös urheilijan huomista", Sami Jauhojärvi kirjoittaa.
Yhdessä taustatiimini kanssa olimme toki suunnitelleet vaihtoehtoa B jo urani aikana. Jos uralleni olisi sattunut esimerkiksi vakava loukkaantuminen, tai se jostakin muusta syystä olisi katkennut kuin seinään, olisin voinut työllistää itseni yhdessä valmentajani ja fysioterapeuttini kanssa rakennuttamaamme White Dream Centeriin. White Dream Center on kahdesta asuinhuoneistosta, luentotilasta, kuntosalista ja fysioterapia/hoitotilasta rakentuva monipuolinen loma- ja harjoittelukeskus Ylläksellä. Tämän B-suunnitelman myötä pystyin keskittymään harjoitteluun täysillä ilman henkistä painetta ajatuksesta ”mitä jos?”.
Toivottavasti mahdollisimman monen urheilijan taustatiimi ymmärtää valmistella myös urheilijan huomista, sillä siellä ei välttämättä siinnä kirkkaana mitaleita, vaan arki josta urheilija saattaa stressata. Pahimmillaan tämä stressi voi syödä niin paljon voimavaroja, että huipputulosta ei enää synny.
Olympiaurheilijan arvostus
Suomalaisessa kulttuurissa ”olympiakävijöitä” ei ole perinteisesti arvostettu hirveän korkealle. Mitalistit tunnistetaan ja heitä ylistetään, mutta olympiaurheilijalle ei ole kielessämme edes helposti sointuvaa sanaa. Monessa muussa maassa maailmalla olympiaurheilijoita arvostetaan paljon enemmän kuin meillä Suomessa. Esimerkiksi englannin kielessä on sana ”olympian”, joka tarkoittaa olympiaurheilijaa. Kun ulkomailla, varsinkin Amerikassa, sanoo olevansa ”olympian”, niin arvostuksen määrä on todella suurta. USA:n olympiaedustajat saavat muun muassa kultaisen olympiasormuksen merkiksi osallisuudesta olympiajoukkueessa.
Mielestäni asenteiden tulisi muuttua Suomessakin, sillä joka neljäs vuosi järjestettäviin olympialaisiin pääsee vähemmän urheilijoita kuin mitä eduskuntaan valitaan kansanedustajia joka neljäs vuosi järjestettävillä vaaleilla. Urheilijoiden vaalikenttänä on kuitenkin piskuisen Suomen sijaan koko maailma!
Jos siis tapaat olympiaurheilijan, niin mieti seuraavalla kerralla miten suhtaudut häneen. Hän voi olla erittäin monen suomalaisen idoli, ja merkittävä vaikuttaja esimerkiksi terveisiin elämäntapoihin ohjaavana esimerkkinä!
Onnistumisia
Kuten jo totesin, niin Tokiossa nähtiin positiivinen suomalaisjoukkue, jossa moni urheilija ylitti asetetut menestysodotukset. Yksi näistä onnistujista oli Lumme Energian energialähettiläskollegani Veli-Matti ”Aku” Partanen. Aku käveli viimeistä kertaa arvokisojen ohjelmassa olleella 50km:n matkalla hienosti yhdeksänneksi, selkeästi uransa parhaaseen arvokisatulokseen. Mitalitaistelussa hän oli mukana ihan viimeisille kilometreille asti. Tästä hienosta onnistumisesta Aku sai roimasti itseluottamusta ja motivaatiota jatkaa kohti entistä parempia tuloksia. Pidetään siis peukkuja Akulle ja kaikille suomalaisurheilijoille, jotta he jaksavat sitouttaa itseään harjoitteluun ja toimia esimerkkeinä nuorisolle. Ilman idoleita meillä ei tulevaisuudessa ole mitalisteja!
Aku Partanen käveli Tokiossa upeasti yhdeksännelle sijalle miesten 50 km:n matkalla. Kuva: SUL Jiro Mochizuki
Ei pelkkiä mitaleita Tokiosta
Yksi kuluneissa Tokion kisoissa vähemmälle suomalaismedian huomiolle jäänyt asia on, että suomalainen Emma Terho valittiin Kansainvälisen olympiakomitean urheilijakomission puheenjohtajaksi. KOK:n Urheilijakomission tehtävänä on pitää urheilijoiden ääni ja näkökulmat esillä kaikissa olympialaisiin liittyvissä päätöksentekopöydissä ja varmistaa siten urheilijoille turvalliset ja onnistuneet kisat. Urheilijakomission puheenjohtaja pääsee myös KOK:n hallitukseen. Terho muuten voitti puheenjohtajaäänestyksessä venäläisen seiväshyppylegenda Jelena Isinbajevan!
Musti
PS. Seuraaviin, hieman lumisemmissa merkeissä käytäviin olympialaisiin Kiinan Pekingissä on aikaa noin puoli vuotta. Sitä ennen Akun esimerkin innoittamana ylös, ulos ja kävelemään Tokion kisojen aikana parkkiintuneet istumalihakset kuntoon!
