Akkukäyttöiset puutarhakoneet ovat vallanneet pihat, ovathan ne monessa tehtävässä kätevämpiä, kuin sähköjohdon perässä roikkuvat verkkovirtalaitteet. Turvallisuus on silti muistettava. Lue ohjeet.
Akkutoimisina saa jo ruohonleikkureita, pensasleikkureita, trimmereitä, ruoho- ja pensassaksia, lehtipuhaltimia ja -kerääjiä, ketjusahoja, oksaleikkureita – ties mitä. Akkulaitteilla on muutamia etuja verrattuna verkkovirtakäyttöisiin koneisiin.
Akkukoneet ovat käytössä ketteriä, koska niiden perässä ei ole sähköjohtoa, jota tarvitsee vielä erikseen varoa. Pienet työt hoitaa akkukoneella hetkessä: omenapuun alus tai kukkapenkin reuna on siistitty jo, kun verkkovirtatoimisen trimmerin jatkojohtoa vasta puretaan kelalta.
Robottiruohonleikkurit hoitavat hommansa jopa ilman kuskia. Ne osaavat myös itse hakeutua lataustelakkaan, kun voimat alkavat vähetä.
Akkulaitteita pidetään polttomoottorikäyttöisiä hiljaisempina. Osa onkin, mutta äänettömiksi niitä ei voi väittää. Esimerkiksi akkuketjusahan ja -lehtipuhaltimen äänitaso voi nousta yli sadan desibelin. Ruohonleikkureissa taas moottorin käyntiääni on sinänsä vaimea, mutta kun terä leikkaa nurmea, syntyy helposti luokkaa 80 desibelin kokonaisäänitaso. Kuulosuojaimia suositellaan.
Tehoissa jo löytyy
Vanha teesi oli, että kun tarvitaan tehokasta puutarhakonetta, turvaudutaan akkulaitteen sijasta verkkovirtakäyttöiseen koneeseen. Enää tämä ei pidä täysin paikkaansa.
Pienkoneisiin tarjotaan nyt yleisesti 36 voltin / viiden ampeeritunnin akkuja. Markkinoilla on myös 60 voltin akkuja muun muassa neljän ja 7,5 ampeeritunnin kapasiteetilla. Muutamien ruohonleikkurien ”konepellin” alla taas piilee jo vakiona kaksi akkua yhden sijaan. Vääntöä löytyy.
Laitevalmistajien antamien tietojen mukaan 36 V / 5 Ah akku riittää ruohonleikkurissa tyypillisesti noin puolen tunnin käyttöaikaan. Trimmerissä se antaa jopa yli tunnin puuhasteluajan – riippuen siitä, onko parturoitavana takapihan vanha vatukko vai nurmikon nuori kasvu. Ketjusahalla pätkii puuta vajaan tunnin, lehtipuhaltimella puhdistaa pihaa puolisen tuntia, pienillä ruohosaksilla katkoo korsien päitä jopa kaksi, kolme tuntia.
Tuotevertailuita tekevä Halutuin.fi -verkkopalvelu tosin huomautti taannoisessa akkukäyttöisten ruohonleikkureiden testissään, että valmistajien ilmoittamiin leikattuihin neliömääriin ylletään vain optimiolosuhteissa, jollaisia ei Suomessa ole. Vertailussa olleet viisi erimerkkistä leikkuria saivat silti 93–95 pistettä sadasta, joten ne ovat jo varsin hyviä.
Ladataan lämmössä
Pienkoneiden akkujen käyttöön, lataamiseen ja säilyttämiseen pätevät samat ohjeet, kuin matkapuhelimien virtalähteisiin, koska niissäkin käytetään nykyisin litiumioniakkuja.
Akkutoimista puutarhakonetta ei pidä käyttää sateella – kuten ei verkkovirtatoimista laitettakaan – sillä kosteus voi päästä koneen sisään, rikkoa sen ja aiheuttaa käyttäjälle sähköiskun. Toisaalta kunnon helteelläkin on hyvä lykätä pihapuuhia, sillä paahteessa akku voi kuumentua liikaa.
Akut ladataan noin huoneenlämmössä. Ei siis pakkasyönä kuistilla eikä toisaalta suorassa auringonpaisteessa. Akut ladataan laitteen omalla laturilla. Toisen valmistajan laturi ei välttämättä osaa täyttää akkua oikein, mikä voi aiheuttaa tulipalovaaran.
Parasta akun hoitoa on lopettaa laitteen käyttö, kun akku on melkein tyhjä, ja ladata akku siitä melkein täyteen. Jos akun käyttää rutikuiviin ja antaa sen sitten varmuuden vuoksi latautua yli yön, lyhenee akun elinkaari.
Akut myös säilytetään huoneenlämmössä. Pakkasyöt pihavarastossa pienentävät akun elinaikaennustetta.
Peltisanko pelastaa
Akkuja ei pidä kolhia tai pudotella. Jos virtalähteen ulkokuori halkeaa, pääsee halkeamasta kosteutta akun sisään. Oikea korjaustoimi ei ole eristysteippi, vaan akku on vaihdettava uuteen.
Joskus akku kuumenee itsestään, turpoaa, vinkuu tai jopa haisee. Se kertoo sisäisestä vauriosta. Tällainen akku on poistettava käytöstä heti, teipattava sen navat oikosulkujen estämiseksi ja vietävä se akkujen keräyspisteeseen.
Jos akku roihahtaa liekkeihin, nopea toiminta pelastaa. Litiumioniakku palaa yli tuhannen asteen kuumuudella, muodostaa myrkyllisiä kaasuja ja on vaikea sammuttaa. Palon saa kuriin vain tukahduttamalla.
Käytännössä voi palavaan akkuun koettaa tarttua patakintain tai sammutuspeitteen avulla, ja nostaa se vesisankoon. Erityinen litiumakkusammutin voi pelastaa tilanteen, tavanomaisilla jauhe- ja vaahtosammuttimilla ei sen sijaan saa paloa lakkaamaan.
Vikavirtasuojan taakse
Isolla pihalla, jossa hoidettavaa on paljon, voi verkkovirtakäyttöinen pensas- tai ruohonleikkuri yhä olla akkukonetta parempi valinta. Sähkö ei lopu kesken pitkässäkään työrupeamassa, eikä teho pihan perukoiden sakeissa kasvustoissa. Suht tehokkaan verkkovirtalaitteen myös saa halvemmalla kuin tehokkaan akkukoneen.
Verkkovirtakäyttöisten laitteiden miinuspuoli on jatkojohdon kanssa pelaaminen.
Verkkojohto tulee aina kytkeä maadoitettuun ulkopistorasiaan. Jos rasia on vikavirtasuojan takana, hyvä, mutta ellei ole, on erillinen pistorasiaan kytkettävä vikavirtasuojakatkaisin kannattava hankinta. Se lisää käyttäjän turvaa silloin, kun laite yllättäen vikaantuu – tai jos leikkaat johdon rikki.
Vikavirtasuojakatkaisinta pidetään takuuvarmana sähköiskun estäjänä, koska se toimii nopeammin kuin sulake. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan ihminen kyllä ehtii saada sähköiskun ennen kuin suoja laukeaa, mutta tärsky on niin lyhyt ja pieni, ettei siitä ole vaaraa terveelle aikuiselle.
Rikkoutuneen jatkojohdonkaan korjaukseksi ei riitä eristysnauha paljastuneen kuparin ympärille, vaan johto on vaihdettava uuteen tai vähintään vaurioitunut kohta poistettava. Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK huomauttaa, ettei uuden johdon askarteleminen käytännössä kannata, koska osat maksavat helposti enemmän kuin uusi jatkojohto.
Jatkot kumikaapelilla
Kun sitten ostaa uuden jatkojohdon – tai jatkojohtokelan – kannattaa kiinnittää huomiota muutamiin seikkoihin.
Johdon tulee olla ulkokäyttöön tarkoitettu kumikaapeli, joka kestää kulutusta ja säätä paremmin kuin sisäkäyttöön tarkoitetut muovipäällysteiset johdot. Lisäksi jatkojohdon on tietenkin oltava maadoitettu.
Säännösten mukaan jatkojohto saa olla enintään 30 metriä pitkä, jos johtimien poikkipinta-ala on vähintään 1,5 neliömillimetriä. Markkinoilla on myös 2,5 neliömillin johtoa. Pitkiin vetoihin kannattaa valita paksumpi johtotyyppi, sillä näin minimoi jännitehäviön, Tukes neuvoo. Vaikka useimmat pienkoneet eivät reagoi jännitehäviöön, voi alenema lyhentää esimerkiksi tehokkaan ketjusahan elinkaarta.
Jatkojohdon pisin sallittu mitta pätee silloinkin, kun se kootaan erillisistä jatkojohdoista. Näin tehty johto ei tosin ole yhtä turvallinen kuin yhtenäinen kaapeli, sillä huonolla tuurilla kosteus voi löytää tiensä jatko-osien pistotulppiin – joten pihatyöt sähkölaitteilla on tosiaan syytä jättää poutapäivään.
Kuvat: Ryobi
