Pilkkiminen on jokaisenoikeus, eivätkä välineetkään maksa paljoa. Pekka Kilpeläinen antaa hyviä vinkkejä aloittelijalle. Kokeile, millaisia elämyksiä uusi harrastus voi antaa.
Missäs ne ahvenet tänään möllöttävät?
– Katsotaanpa, vastaa Pekka Kilpeläinen ja pudottaa kairanreikään pilkkikaiun anturin.Olemme Puruveden jäällä Punkaharjulla. Tällä kohtaa vettä on kaikuluotaimen mukaan 9,1 metriä. Pohjan tuntumassa saattaisi lymytä isoja ahvenia.
– Digitekniikka on mullistanut pilkkimisen, Kilpeläinen sanoo. Kaikuluotain tai vastaava älypuhelinsovellus kertoo lahjomattomasti, onko jään alla kalaa ja miten se liikkuu. Tällaisista vempeleistä ei nähty edes unta, kun Kilpeläinen aloitti pilkkiharrastuksensa.
Kaikuluotaimen mukaan veden syvyys on tässä 9,1 metriä. Väriviivat näytön alareunassa paljastavat, että pohjan tuntumassa liikkuu kalaparvia.
– Olin noin kymmenvuotias, kun kävin ensi kertaa pilkillä. Välineet olivat silloin aika alkeellisia nykyisiin verrattuina.
Tuosta startista alkaa olla 50 vuotta. Jäät kutsuvat Kilpeläistä yhä joka talvi.
Perusvälineillä pitkälle
Pilkkimisestä voi tehdä välineurheilua – mutta ei tarvitse.
Satunnainen koukunkastelija pääsee alkuun perussetillä: kevyt pilkkionki, ohut siima ja koukku. Lisäksi syötiksi ehkä kärpästoukkia – niitä pieniä ja punaisia.
Kilpeläinen vinkkaa, että kaikista halvimpiin pilkkisetteihin kannattaa suhtautua varauksella. Vaikka vapa voi olla ihan käyttökelpoinen, siima saattaa olla niin huonolaatuista, että se katkeaa jo maltillisesta tempaisusta.
Perussettiä Kilpeläinen parantaisikin ensimmäiseksi juuri laadukkaalla monofiilisiimalla. Se kestää vetoa ja tempomista vaikka olisikin ohut. Toinen kalastamista helpottava hankinta on ongen tärppikärki, joka paljastaa pienenkin näykkäisyn paremmin kuin jäykkä vapa.
Myös kaira tarvitaan. Aloittelijalle on sopiva käsikäyttöinen, neljän tuuman reiän tekevä peruspora, hän suosittelee.
Osa Pekka Kilpeläisen mormuskakokoelmasta. Pienet ja värikkäät ”morrit” houkuttavat hyvin ahvenia.
Osa Pekka Kilpeläisen mormuskakokoelmasta. Pienet ja värikkäät ”morrit” houkuttavat hyvin ahvenia.
Väreillä voit vaikuttaa
Välineistöä on helppo parannella pikku hiljaa, jos intoa riittää.
Melko pian törmäät esimerkiksi sanoihin ”morri” ja ”jigi”. Kumpikin on käytännössä koukku, jota on jalostettu kaloja paremmin houkuttelevaksi syötiksi.
Morrit eli mormuskat ovat pieniä, painavia, teräviä ja usein värikkäitä. Tyypillinen jigi taas on muotoiltu värikkääksi pikkukalaksi. Jos jigi kiinnittyy siimaan keskeltä, puhutaan vaaka- tai tasapainopilkistä. Versioita näistä on lukemattomia.
Vaan mistä tietää, mikä väri kaloja kiinnostaa? Tarkkoja kalalajikohtaisia ohjeita on vaikea antaa, mutta yleispätevä neuvo on, että kirkkaissa vesissä parhaiten toimivat tummat värit, tummissa vesissä kirkkaat, vinkkaa Suomen Vapaa-ajankalastajat verkkosivuillaan.
Ahventen tosin sanotaan pitävän erityisesti oranssista ja punaisesta. Särkien suosikkivärejä taas ovat valkoinen, keltainen ja vihreä. Kuhakin pitää väreistä, mutta se osaa myös olla nirso. Kokeilemalla oppii!
Pekka sai ahvenen.
Kaislikon kupeeseen
Kevättalvella ahvenet alkavat siirtyä kutualueilleen mataliin vesiin. Silloin ruovikonreunat, karikonkyljet ja niemennokat ovat oivia ottipaikkoja.
Mutta kannattaako jäähän pyöräyttää yksi reikä vai monta reikää sillä ajatuksella, että kaloja säikyttää kairaamisen äänellä vain yhden kerran?
– Matalassa vedessä monen reiän kairaaminen ei kannata, sillä se karkottaa kalat, Kilpeläinen sanoo. Syvästä pilkittäessä asialla ei ole niinkään merkitystä.
Entä kuinka syöttiä uitetaan oikein? Järvikalastusseura FLF huomauttaa Pilkkijän oppaassaan, että aloittelijat liikuttelevat pilkkiä usein liikaa – kalalle pitäisi antaa aikaa tutustua syöttiin.
– Juuri näin, Kilpeläinen vahvistaa ja kertoo ahventen joskus olevan sillä päällä, etteivät ne siedä juuri minkäänlaista pilkin liikettä.
Toisaalta värikoukkupilkinnän harrastajien seura Värikaapparit suosittelee, että värikoukkua pitäisi liikutella lähes koko ajan.
Kaikille välineille, kaikille kaloille, kaikkiin vesiin ja jokaiseen vuodenaikaan sopivaa yleissääntöä ei siis ole olemassa.
Muista myös, että tämän vuoden alusta saaliskalat on lain mukaan joko vapautettava tai tapettava välittömästi. Niitä ei saa jättää kitumaan jäälle.
Naskalit niskassa
Oman turvallisuutensa vuoksi jäille lähdettäessä on aina otettava naskalit kaulaan roikkumaan. Siitä ne saa äkkiä käteen, jos jää alla pettää.
Matkapuhelin kannattaa sujauttaa vedenpitävään muovipussiin, jotta se säilyy kuivana, jos putoat avantoon. Puhelimen paikkatunnistus on hyvä pitää päällä.
Lämmin vaatetus koostuu ulkoilukäyttöön tarkoitetusta alusasusta, riittävästä määrästä välikerroksia ja pilkkihaalarista tai nykyisin suositusta kaksiosaisesta kalastusasusta. Jalkaan vettä kestävät, pitopohjaiset saappaat, käsiin rukkaset.
Lisäksi aurinkolasit UV-suojatuilla linsseillä, sillä kevätaurinko ja jääkentät ovat häikäisevä yhdistelmä.
Pekka Kilpeläinen pohtii, että pilkkiminen on hieno harrastus, jossa on kyse enemmästä kuin kalansaaliista.
– Siinä tulee hyvinvointia niin mielelle kuin keholle, työasiat unohtuvat ja lisäksi saa nauttia suomalaisesta luonnosta.
Lisää pilkkivinkkejä:
Suomen Vapaa-ajankalastajien verkkosivut (https://www.vapaa-ajankalastaja.fi)
Lapsille ja nuorille suunnattu kalastusharrastussivusto (https://www.fisuun.fi)
Kalastusharrastajien oma sivusto harrastajakalastajille (https://kalastus.com)
Järvikalastusseura FLF:n verkkosivut (https://www.flfry.fi)
Tietoa värikoukuilla pilkkimisestä (https://kaapparit.fi)
Monni Himarin vastuullisen kalastuksen verkkosivut (https://kalast.us)
Pilkkikalastusasiaa ja kalaruokareseptejä (https://mimmitkalastaa.fi)
Katso myös reseptit Pekan ahvenfileisiin ja Marttojen ahvenkukkoon
Paistetut ahvenfileet
Pekka Kilpeläisen lempiruoka pilkkikaloista ovat pannulla paistetut ahvenet. Kalat saisivat olla vähintään 200–300 gramman painoisia, jotta niistä saisi järkevän kokoisia fileitä. Ateria on nopea valmistaa.
- Fileoi kalat terävällä veitsellä.
- Riko lautaselle kananmuna ja vispaa se rikki haarukalla. Ripota toiselle lautaselle ruisjauhoja tai korppujauhoja tai niiden sekoitusta.
- Laita paistinpannulle nokare voita ja tilkka öljyä, jotta voi ei pala.
- Kääntele fileet ensin kananmunassa, sitten jauhoissa, ja nosta ne kuumalle pannulle.
- Käännä fileet, kun ne alkavat saada väriä. Kokonaispaistoaika on vain pari minuuttia riippuen fileiden koosta.
- Lisää ripaus suolaa fileiden pinnalle ja koristele halutessasi tillillä.
- Oheen keitetyt perunat tai perunamuusi sekä salaattia.
Ahvenkukko sähköuunissa Marttojen tapaan
(15 annosta)
Valmistusohje
Kuoritaikina:
- 6 dl kylmää vettä
- 2 tl suolaa
- 2 dl vehnäjauhoja
- 12 dl ruisjauhoja
- 100 g pehmeää voita tai margariinia
Täyte:
- 1 1/2 kg perattua kalaa, esim. muikkuja tai pieniä ahvenia
- 4 tl suolaa
Valmistus
- Sekoita veden joukkoon suola ja vehnäjauhot. Alusta taikina tiukaksi ruisjauhoilla. Lisää viimeisenä pehmeä rasva.
- Kaaviloi taikina jauhotetulla pöydällä suureksi soikioksi niin, että taikinalevy on keskeltä reunoja lähes kaksi kertaa paksumpi.
- Aseta kalat ja lihaviipaleet suolan kanssa kerroksittain keoksi taikinalevyn keskelle. Jätä päällimmäiseksi sianlihaa.
- Nosta taikinalevyn sivut ja päät tiukaksi paketiksi täytteen päälle. Liimaa saumat kiinni toisiinsa kylmää vettä ja veistä apuna käyttäen.
- Pistä kukko paistopussiin ja leikkaa sulkemisen jälkeen pussiin pieni höyryaukko. Nosta pussi kukkoineen uunipellille.
- Paista kukkoa uunin keskiosassa 175 °C:ssa noin 2 1/2 tuntia ja sitten 100 °C:ssa noin 3 tuntia. Anna kukon jäähtyä pussissa uunissa.
- Tarjoa kukko lämpimänä voin ja piimän tai maidon kanssa.
