Laatikoiden pohjalle ja varastoihin unohtuneet käyttämättömät paristot ja akut ovat turvallisuusriski. Zombiakkuina ne voivat aiheuttaa tulipalovaaran.
Euroopan unionin jätetilaston (Eurostat) mukaan suomalaiset ovat tanskalaisten jälkeen ahkerimpia paristojen ja pienakkujen kierrättäjiä Euroopassa, kun vertaillaan vuosittaisia asukaskohtaisia keräystuloksia. Puolet akuista ja paristoista jää kuitenkin meiltäkin kierrättämättä. Ne päätyvät usein pöytälaatikoihin, joissa lojuu vanhoja kännyköitä, kaukosäätimiä ja muuta käytöstä poistettua pienelektroniikkaa.
Zombiakuilla tarkoitetaan näitä käytöstä poistettuja tai väärin hävitettyjä akkuja. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastajan Jukka Lepistön mukaan niiden kotisäilytyksessä on monenlaisia vaaroja.
– Ensinnäkin pöytälaatikossa vanhenevan pariston kemikaalit voivat konkreettisesti alkaa vuotaa siitä ulos. Toiseksi vanhat paristot ovat myös tulipaloriski. Tulipalo voi leimahtaa esimerkiksi silloin, kun paristojen navat osuvat yhteen käytön jälkeisessä säilytyksessä.
– Kolmanneksi pöytälaatikossa pitkään museoitu akku voi räjähtää, jos se kaivetaan esiin ja sitä yritetään ladata uudelleen, Lepistö sanoo.
Akut ja paristot kuuluvat kierrätykseen
Lepistö ehdottaa käytöstä poistetuille paristoille ja pienakuille helppoa toimintamallia, jonka jokainen voi ottaa käyttöön kotonaan:
- Perusta kodin keräyspiste pieneen muovipussiin tai muoviseen laatikkoon.
- Teippaa paristojen ja akkujen navat heti käytöstä poistamisen jälkeen.
- Vie paristot ja akut kaupan kierrätyspisteelle mahdollisimman nopeasti.
– Muovipussin tai muovisen laatikon sijaan kierrätykseen viemistä odottavat paristot ja akut voi hyvin laittaa esimerkiksi pieneen pahvirasiaan. Tärkeintä on, ettei säilytysastia ole metallia, koska se voi aiheuttaa oikosulun. Ja hyvänä muistisääntönä voi pitää sitä, että vie paristot kaupan kierrätyspisteelle aina samalla kertaa palautuspullojen kanssa, Lepistö vinkkaa.
Kierrätä oikein
Paristot ja akut eivät missään tapauksessa saisi joutua kodin sekajätteeseen, koska ne voivat sinne joutuessaan vahingoittua ja zombiakkuina sytyttää tulipaloja, jotka ovat erittäin vaikeita sammuttaa.
Kaikilla pienakkuja, paristoja ja niitä sisältäviä laitteita myyvillä kaupoilla on kierrätyspiste tai vanhat akut, paristot ja laitteet voi jättää myyjille. Kaupat ottavat tuotteet kierrätettäviksi maksutta, vaikka niitä ei olisi ostettu sieltä.
Kaikilla liikkeillä ei kuitenkaan ole käytännön mahdollisuutta ottaa vastaan suurikokoisia akkuja. Oma lähin kaikenkokoisia kotitalouksista palautuvia akkuja vastaanottava kierrätyspiste kannattaa tarkistaa www.kierratys.info-hakukoneesta, joka kattaa koko Suomen kierrätyspisteet jätelajeittain.
LISÄTIETOA:
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
- valtakunnallinen lupa- ja valvontaviranomainen, joka edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta