Lumiveistoksiin tarvitaan kokeilunhalua ja tiukaksi poljettua lunta. Muut tarvittavat työkalut löytyvät helposti kotoa.
Jos pihallasi on lumikasa, voit saada sen sisältä esiin ”krokotiilin, virtahevon, minkä tahansa eläimen”.
– Otetaan vain ylimääräinen lumi pois, Veijo Oinonen sanoo.
– Siellähän se veistos on.
Oinosta käy uskominen, sillä hän on voittanut lumenveistossa kahdeksan Suomen mestaruutta.
– Vaikka norpasta voi lähteä liikkeelle.
Hänen veistoksensa ovat monille tuttuja, sillä hän on tehnyt niitä vuosien ajan Suomen Ladun Kiilopään retkeilykeskukseen, joka sijaitsee Saariselällä Urho Kekkosen kansallispuistossa.
Mummo istui mäellä
Ensimmäinen hahmo, jonka Veijo Oinonen itse veisti lumikasasta esiin, oli mummo. Elettiin 1980-luvun jälkipuoliskoa, ja hän teki liukumäen lapsiaan varten.
– Mummo istui siinä mäen päällä, ja se oli jo vähän mummon näköinen, hän sanoo.
– Lapset menivät kadulle huutamaan, että tulkaa katsomaan, meidän iskä on tehnyt meidän pihalle mummoliukumäen.
Lumenveiston perusajatus toteutui.
– Saadaan lapselle liikunnan riemua. Hän tekee kovan ponnistuksen, että pääsee sinne mäen päälle.
Lumenveiston SM-kilpailuissakin on toiminnallinen sarja, jonka teosten pitää soveltua lasten leikkeihin. Kaksi muuta SM-sarjaa ovat taiteellinen joukkuesarja ja soolosarja. Kisoja hallinnoi Suomen Latu.
Vuonna 1988 SM-kilpailut järjestettiin Veijo Oinosen kotikaupungissa Kuusankoskella.
– Silmät pyöreinä katselin, että voi jukolauta, noin hienoja voi tehdä lumesta!
Seuraavana talvena Kuusankoskella, joka nykyisin kuuluu Kouvolaan, pidettiin SM-aluekarsinnat. Tuolloin 36-vuotias Veijo Oinonen kokosi kolmihenkisen joukkueen.
– Joukkueen nimi oli aluksi Kuusaan Latu, koska me kaikki jäsenet olimme latulaisia, hän kertoo.
– Aluekarsintaan mentiin kylmiltään. Muut kyselivät minulta, mitä tehdään.
Aluekarsinnasta tuli voitto. Joensuussa loppukilpailussa joukkue teki työn Nalle Puhin kaulaliina, jossa kyseinen kaulaliina oli samalla liukumäki. Sijoitus oli neljäs.
– Se oli mielestäni aika kova juttu, Oinonen sanoo.
– Se siivitti jatkamaan veistämistä.
Menestystä jäälläkin
Veijo Oinosen kaikki kahdeksan lumenveiston Suomen mestaruutta ovat joukkuekilpailuista vuosilta 1997–2015. Kolme viimeisintä eli taiteellisen sarjan mestaruudet ovat tulleet yhdessä Kari Laitisen ja Pertti Selinin kanssa.
– Minä olen taiteellinen johtaja, Veijo Oinonen sanoo.
– Pojat tekevät, mitä minä käsken. Eivät he ole hanttiin panneet koskaan.
Ennen lumenveistoa Veijo Oinonen ei harrastanut taiteen tekemistä.
– Olen aika kehno piirtämään, hän sanoo.
Eikä hänen ammattinsakaan liittynyt asiaan. Tai miten sen nyt ottaa.
– Olin ilmavoimissa helikopterimekaanikkona. Olen reservin kapteeni, Oinonen sanoo.
– Onhan sekin tarkkaa hommaa. Jos jotakin tekee, tekee sitten kunnolla.
Sittemmin Oinonen on tehnyt joitakin savitöitä ja veistänyt myös puuta ja jäätä. Jäänveistossa hän on voittanut kaksi Suomen mestaruutta.
Sileäksi karhealla
Jos haluaa tehdä omalle pihalleen norppa-aiheisen lumiveistoksen, tarvitaan kuva, josta voi hahmottaa eläimen mittasuhteita. Ja lunta.
– Lumen pitää olla tiukaksi poljettua. Lumipallosta on turha ruveta veistämään, Veijo Oinonen sanoo.
Lumenveistokisoissa veistomateriaali tehdään erityisissä muoteissa. Niissä lumi poljetaan tiukaksi isojen levyjen välissä.
Kotipihalla alkuun pääsee polkemalla sinne kertynyttä lumikasaa tiukemmaksi ja tiukemmaksi.
Norpan likimääräisen muodon saa lumesta esiin rautaisella pistolapiolla. Yksityiskohtaisempaan veistämiseen voi käyttää esimerkiksi puukkosahaa, veistopuukkoa tai vaikka leipäveistä.
Norppa viimeistellään ”niin sanotulla silittelyllä”. Siihen voi käyttää karheapintaista kumirukkasta.
– Sillä pystyy silittelemään lopullisen pinnan pyöreäksi ja sileäksi.
Silmämunat voi painaa lumesta esiin sopivankokoisella putkenpätkällä. Viikset voi tehdä jääpuikoista. Ja niin on löytynyt norppa lumikasan sisältä!
Ajatus, jonka Veijo Oinonen esitti jutun alussa, on perua ainakin 1500-luvulta. Italialainen renessanssitaiteilija Michelangelo sanoi: ”Jokaisen kiven sisällä on patsas, ja on kuvanveistäjän tehtävä löytää se.”
Erojakin veistosmateriaaleissa on. Jos lumenveistäjä vahingossa lohkaisee liian ison palan, vahinko on helppo korjata nuoskalumella. Kylmällä kelillä nuoskalunta voi tehdä itse kaatamalla pakkaslumen sekaan vettä.
Lopuksi kastellaan
– Saattaa olla henkilöitä, jotka sanovat, että ei minulta kyllä tuommoinen onnistu, Veijo Oinonen uumoilee.
– Minä kysyn, että oletteko kokeilleet. Siitä se lähtee. Pitää kokeilla.
Lumenveistoon on omiaan kirpeä pakkaskeli.
– Jos haluaa kestävän veistoksen, lopuksi lasketaan kastelukannulla vettä päälle. Sehän jäätyy.
Veijo Oinonen seuraa pitkän ajan sääennusteita.
– Kun pitkä pakkasjakso on tulossa, silloin voi aloittaa veistämisen, hän sanoo.
Silti lumiveistokset jäävät vääjäämättä suhteellisen lyhytikäisiksi.
– Tonttu, jonka veistin viime viikolla, varmaan menetetään keskiviikkona, Oinonen sanoo.
– Mutta olen sillä lailla uuden luoja, että pistän muotit pystyyn, ja kun on uutta lunta, tehdään uusi työ.
